Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

HUVILAELÄMÄÄ SÄRKIJÄRVELLÄ    

maaliskuussa 2001, Timo Katve (1941-2008)

Kauppiaspariskunta haluaa huvilan

Vanhempani olivat kauppiaita. Töissä kuusi päivää viikossa. Lapsia meitä on kaksi - minä joka olen syntynyt 1941 ja siskoni Päivi, joka oli vuosikertaa 1946. Asuimme Tähtinen & Solan kivitalossa Pirkkalanvaltatie 3. Taloutta ja meitä lapsia hoiti kotiapulainen.


Liikkeemme, joka oli jotain enemmän kuin ”siirtomaantavarain-kauppa” tai sekatavarakauppa, oli perustettu jo 1919. Setäni A. R Grönroos sittemmin Katve aloitti kaupan Puutarhakadulla nykyisen Hepokatin kulmalla. Kauppa muutti noin viiden vuoden kuluttua omaan, ostettuun taloon, osoitteeseen Näsilinnankatu 15. Kiinteistöön kuului viiden asunnnon lisäksi iso makasiini-rakennus pihassa. Kun minä synnyin helmikuussa 1941 siirtyi liike isäni Lauri Katven ja äitini Sylvi Katven omistukseen huhtikuun alusta 1941. Syntynyt poika eli minä sain Maakauppiaitten (Keskon edeltäjä) kauppamatkustajan ja merkonomi/konttoristin lähtemään yrittäjiksi.


Vuonna 1946 siskoni synnyttyä ja kaupanpidon vakiinnuttua, oli kypsynyt haave saada lapsille kesänviettopaikka. Koska kaupanpito oli oikein elämäntapa, oli vanhemmilleni tärkeää, että paikka olisi lähellä kaupunkia oman lepopäivänsä viettoa varten. Isäni suoritti tiedusteluja ja eräänä sateisena ja sumuisena päivänä äitiäni vietiin - isäni ja myyjä - salaperäisesti läpi syksyisen metsän, pitkin polkuja ja pitkospuita jonnekin. Keskellä korpea ryhmä pysähtyi ja isäni sanoi: ”Tässä se on”. Ja siinä se oli, harmaa, pieni, lautarakenteinen mökki keskellä sakeaa kuusimetsää. Eikä järvestä tietoakaan. No löytyihän se järvikin vajaan neljänkymmenen metrin matkalta pikku polun päästä. Ensimmäiset äitini havainnot; kristallinkirkas vesi ja matala hiekkaranta sai hänet taas huomaamaan, että isä oli tapansa mukaan virittänyt pienen, onnellisesti päättyvän draaman. Paikka oli Särkijärven koillispää, Lukonlahti Messukylän Hallilan kylässä.


Mökki ostetaan Särkijärveltä

Kaupat syntyivät pian eli lokakuussa 1946. Myyjä oli kartoittaja Lauri Pollari ja hänen vaimonsa Rakel Pollari. Pollarit olivat itse ostaneet vuonna 1939 kahdella kauppakirjalla Suutarlan perintötilan maista yli hehtaarin maat. Myyjinä oli Suutarlan tilan isäntä ja emäntä Aleksi ja Eriikka Kuurila. Isäntä muuten oli allekirjoittanut kauppakirjan puumerkillään. Meille tuli nyt 1946 kaksi tonttia pinta-alaltaan noin 3000 neliömetriä. Kaiketi kartoittaja Lauri Pollarilla oli mielessään jonkinmoinen nykysanoin ilmaistuna ”rantakaava”, sillä Kuuriloilta ostamasta alueesta oli muodostunut kahdeksan tontin, josta kuusi kuivanmaan tonttia, mökkiyhteisö rantaoikeuksineen, rasitusteineen ja käyttöoikeuksineen alueen pohjoispäässä olevaan luonnonlähteeseen. Kerrotaan, että heti sotien jälkeen Lauri Pollari pelkäsi Neuvostoliiton miehittävän Suomen ja että yksityinen maanomistus kielletään ja hän halusi realisoida tämän omaisuutensa. Vanhempani saivat ostaa 1950 rakennusmestari Orvo Leiniöltä vielä noin 2000 neliömetrin tontin lisämaata. Leiniö puolestaan oli ostanut tämän tontin Pollareilta vuonna 1942. Sen jälkeen meillä oli omistuksessamme kolme tonttia Pollari, Pollari I ja Sopukka yhteispinta-alaltaan 5130 neliömetriä.

Mökistä huvilaksi

Mökki oli kohtalaisen pieni tuvan, keittiön ja avokuistin käsittävä yksikerroksinen rakennus. Ostettaessa kaupassa seurasi irtaimistona puinen laverikerrossänky, rautakanki ja kirves sekä kolme harrastelija-akvarelliä tuohipäällisine koivukehyksineen. Talon laajennussuunnitelmat ja piirustukset teki Auttilan rakennusinsinööri Bruno Tammilehto. Laajennus valmistui kesäksi 1947. Mökistä tuli puolitoista kerroksinen huvila lasikuisteineen. Pihaan tuli myös Tammilehdon piirtämä vaja/liiteri.

Piha ja puutarha

Jääkauden jälkeen rinteestä rantaan oli ilmeisesti mennyt jonkinmoinen sulamisvirta, jonka jäljiltä tontti oli täynnä isompia ja pienempiä kiviä. Tyypillinen puu oli korpikuusi ja laikuilta löytyi vaikkapa muuraimen lehtiä. Raivaaminen alkoi kuusien kaadoilla koittaen säilyttää hentoiset koivut ja männyt. Me lapset olimme äitimme kanssa juuri valmistuneessa talon yläkerrassa seuraamassa kun maailma alkoi valjeta ja järvi näkyä metsän kaatuessa. Dynamiittia kului kilokaupalla tonttia siivotessa. Maa-aines huvilan eteen tulleeseen nurmikkoon saatiin tontin takalaidalta olevalta peltopläntiltä ja kaivamalla vähän rinnettäkin pelikentäksi. Pihatöissä huhki useimmiten varsinaisesti kaupungin puutarhatöissä ollut Heino niminen mies. Taisi olla juoksijamestari Viljon täysi kaima tai sitten Vilho. Iso mies, joka katsoi toisella silmällään hieman kieroon ja kiroili tamperelaisen sujuvasti. Toinen työmies oli koivistonkyläläinen Lahtinen


Alueelle tehtiin oikein puutarhasuunnitelma kukkamaineen ja ruusupenkkeineen myötäillen muinaismerien rantapenkereitä. Yhdelle naapurirajalle tuli orapihlaja-aita. No - maastotyyppi ei suosinut jaloja kasveja ja hyinen ilma virtasi notkelmaa pitkin kohti järveä ellei kylmä tuuli Särkijärven neljän kilometrin matkalta tehnyt toisten päin. Luonto voitti. Orapihlaja-aita, joka nyt yli viisikymmentä vuotisena ja villiytyneenä on yhä olemassa kitui, ellei myyrien syöminä niin isäni nyppäisemänä tarkistettuna oliko myyrät käyneet juuristossa vai ei. Myöhempinä vuosina äitini totesikin: ”Tällä tontilla minä viljelen vain puisia puutarhahuonekaluja”

Saunan rakentaminen

Ensimmäisinä vuosina saimme nauttia naapureittemme Lehtosten saunan löylyistä. Vuonna 1949 oli sitten oman saunan rakennuttamisen vuoro. Saunan piirsi taas perhetuttava Bruno Tammilehto. Lamavuodet kolmekymmentäluvulla olivat vieneet äitini kotitalon Siitamassa. Nuorimmille sisarruksille oli kuitenkin saatu Lempäälän Kuljussa uutta maatalous- ja metsämaata. Täältä äitini osuudelta kaadettiin tukit, josta rakennettiin sauna ”Pollariin”.

Vakaa saunanrakentaja

Saunan rakentajaksi oli löytynyt vakaa kansanmies Koivistonkylästä, Kalle Koivuniemi. Siinä paikalla hän piilukirveellä veisti hirret ja nosti saunarakennusta kohti harjakorkeutta. Malttamattomat saunan rakennuttajat koittivat saada Kallesta irti saunan valmistumisaikataulua, mutta ainoa kommentti oli ” varvi ja päivä”. Muuraustöiden tekijästä ei minulla ole tietoa. Kiukaaksi tuli perinteinen, kertalämmitteinen pönttökiuas. Alkuperäinen kiuas uusittiin vuonna 1960. Kertalämmitteisessä on pysytty. Nyt saunan nurkassa kohahtelee Aito -kiuas runsaan kahdenkymmenen vuoden takaa.

Saunanrakentajan suurus

Äitini oli ottanut vapaapäivän tarjotakseen saunanrakentajalle Kalle Koivuniemelle ruuan. Äiti perkasi rasvasillin fileen, leikkasi sen haarukkapaloiksi, kattoi ehkä jotain leikkeleitä lisukkeeksi sekä keitti perunat Jälkiruoaksi hän valmisti puolukkavispipuuron, Kalle tuli syömään, lappoi lautaselle vispipuuroa, siirsi veitsellä puuron päälle koko sillifileen. Kehui hyvää puuroa ja nautti aterian piimän kanssa. Äiti jäi sillä kertaa ilman silli-ateriaa.

Hiljainen uistelija

Kalle Koivuniemi oli kova kalamies. Voin vieläkin nähdä muisteluissani sumuisella Särkijärvellä hiljaa lipuvan tervatun puuveneen, soutajana tummapukuinen ja -lakkinen vanha mies. Vain hiljainen airojen lonksutus kuului. Kalle Koivuniemi sai haukia - ja isoja. Koivuniemen talo on minun mielestäni vielä, tosin asumattomana, olemassa Koivistonkylässä Piilikadun varressa. Myöhemmin eräästä oikeuden pöytäkirjasta olen todennut Kalle Koivuniemen syntyneen vuonna 1905 eli loppujen lopuksi hän oli isääni seitsemän vuotta nuorempi. Asusteet ja olemus saivat hänet tuntumaan vain vanhemmalta.

Naapurit

Perheeni tullessa Särkijärvelle oli naapurit molemmin puolen jo siellä. Järvelle päin katsottaessa vasemmalla oli Jukka ja Annie Pohjanheimo. Vaatekauppiaat Keskustori viidestä. Liike on yhä olemassa toiminimenä. Pohjanheimot olivat tulleet ennen sotia. Oikealla oli Suomen Trikoon sukkamestari Erkki Lehtonen Rauni vaimoineen ja lapsineen. Leiniön tontti meidän ja Pohjanheimon välissä oli rakentamaton. Takana oli Fabrinin tontti, jossa oli vanha asumaton mökki. Sitten tuli Toivasen mökki, jossa oltiin vain satunnaisesti kesäviikonloppuina. Kauimpana takana oli Reino ja Suoma Mäkisen talo, isohkoine kasvismaineen. Lisäksi tuli kaksi rakentamatonta tonttia jotka meidän puheissa kulki Iidan tai jonkun samanmoisen etunimen mukaan nimettyinä.


Kulku Särkijärvelle

Kesän alussa tultiin oikein muuttokuorman kanssa ” maalle ” - ja syksyllä sitten takaisin taas kaupunkiin. Kesän ajan vanhempani kulkivat töihin kaupunkiin. Muistan hyvin isän aamiaisen katettuna portaiden kaidepuulla: vähän illalla veteen laitettuja pellavansiemeniä ja lautasellinen höyryävää kaurapuuroa voisilmän kanssa.

Särkijärven pää oli todellakin Messukylän tilallisten takamaita. Silloisten liikenneyhteyksien mukaan helpoin tie kulki Koivistonkylän kautta. Ensin Penttilän bussilla kaupungista, päätepysäkillä pois, ohi Koivistonkylän kansakoulun, Antinahon puusepänliikkeen kulmasta kääntyen ja kohti Lahdesjärven päätyä, jossa oli venevalkamat. Jossain Antinahon nurkilla oli lehmä. Koska joskus siitä otettiin mukaan maitoa. Venevalkamasta matka jatkui pitkin Lahdesjärveä ja sitten Särkijärven päähän Lukonlahteen.

Seuraava vaihe oli kulku Särkijärven Valkaman päästä. Aluksi Paunun tai Rukkamäen bussin mukana Peltolammille, siiten kävellen Valkaman venerantaan ja moottoriveneellä järven toiseen päähän. Viisikymmentäluvun loppupuolella alkoivat omat autot yleistyä ja tulla mukaan matkantekoon. Meillä oli Mercedes Benz 170 VA vuosimallia 1951 ja Lehtosilla EMV, eli Itä-Saksalainen BMV kaappariovineen suunnilleen samoilta vuosilta. Pohjanheimoilla oli Volkkari. Molemmilla naapureillamme oli keskimoottoriveneet: Lehtosilla moottorina oli Erkki Lehtosen itse tehty ”Kipinä” ja Pohjanheimoilla ” Vire ”. Meillä oli perämoottori, ensin Evinrude ja kun se varastettiin, Johnson. Silloiselle pikkupojalle oli tärkeätä, että meidän veneemme oli nopein. Matka Valkamasta Lukonlahteen kesti meillä 12 - 15 minuuttia. Se oli aika joka nipin napin riitti nurmikon leikkaamiseen tai jonkun muun ” päivän työn ” suorittamiseen, kun vielä kaverit auttoivat.

Syksyisin ja keväisin tultiin kävellen polkuja myöten ja talvisin tietysti hiihtäen. Lähtöpaikkoja olivat Koivistonkylä, Korkinmäki ja Ahvenisjärvi. Monesti ulkoilukavereina olivat, etenkin hiihtoreissuilla Tampellan insinööri Väinö Rantaniemi vaimonsa Tuulikin ja Ritva tyttärensä kanssa.

Vuonna 1970 aloitettiin olemassa olevan talvitien kunnostaminen mökkitieksi. Osakkaita tiehankkeeseen tuli alussa neljätoista. Tie sai nimen ” Huvilatie Lukonmäki - Särkijärvi ”. Nyttemmin tie on lyhentynyt bussin 12 kääntöpaikalta lähteväksi. Tien osakkaista osa on siirtynyt käyttämään Mustankoluntietä Opiskelijankadun päästä Särkijärven rantaan. Lyhentynyt tie tunnetaan nykyään Lukonlahdetienä. Hallilaiset ja muut ovat joskus purnanneet tien huonoa kuntoa. Tosiasia on, että tien kunnostus ja talvinen auraus on vajaan kymmenen mökkiläisen vastuulla. Kaupunki ei osallistu eikä ole osallistunut tien ylläpitoon ollenkaan - mitä nyt metsäosasto on muutaman sorakuorman tuonut ensin rikottuaan tien.

Vanhoja särkijärveläisiä

Huvila-asutus Särkijärvelle syntyi pääosin sotien jälkeen. Viimeiset uudet rakennukset ovat varmaan 70 -luvun alkupuolelta. Vanhoja särkijärveläisiä meidän pääläisten lisäksi muistan :Penttilä, Linkki, Tuominen, Rautaharkko, Sormas, Alstela, Arvio, Korkeila, neidit Kangas ja Topi Kangas, Örmälä sekä tietysti Valkaman päästä Valkaman lastenkoti ja maalaistalo Manninen. 60 - luvulla olivat jo rannoilla ainakin Teivonen, Jyrä, Heikkilä, Pekka Mäkinen, Erkki Mäkinen, Reijo Mäkelä, Heiniö, Jorma Valkama, Hirvonen, Ahonen, Muotiala, Laukkanen ja Kemppinen.

Nykyään mökkejä on noin 60, joista vakituisia asuntoja vajaat kymmenen.


Sinistä savea

Täytyy olla aivan viisikymmentäluvun alkua kaiketi sunnuntai. Perheemme istuu ruokapöydässä lasikuistilla kun portaille ilmestyy vaatimattomassa mekkopuvussa, noin 10 -vuotias tyttö, maitokannu kädessään, jääden hiljaa odottamaan oven taakse. Isä olletikin nousee ylös ja avaa oven. Hillitty tyttö kertoo hiljaisesti äidillään olevan pahan reuman ja että rannassa on sinistä savea, joka helpottaa taudin oireita. Laiturin ”väärältä” puolen oli nyhdetty kaislaa. Siitä löytyi hyviä reikiä saven kaivamiseen. Tyttö sai äidilleen savensa ja voitte arvata, että meidän lasten inkkarileikeissä myöhemmin oli usein savimaalaukset.

Lasten kesät

Vanhaan aikaan kesä alkoi kun koulut loppuivat toukokuun lopussa ja loppui kun koulut alkoivat syyskuun alussa. Maalle tultiin oikein muuttokuorman kanssa.. Meitä oli puolentusinaa lasta. Minä vanhimpana, sitten Lehtosten Marketta, edelleen siskoni Päivi, Lehtosten Kirsti ja Mäkisen Reijo. Mäkisen Rauno oli hieman ” liian ” nuori.

Uimisen lisäksi lasten kesään liittyi paljon kesätekemistä. Oli kesäolymppialaisia, teatteria, sirkusta, kioskin pitoa jne. Mökkiperällä ilmestyi myös kaksi kesälehteä: ” Pollarin Sanomat ” ja Lukonlahden Lehti ”. Lehdet toimitettiin yhtenä kappaleena numeroa kohden ja lehti kiersi huvilasta toiseen. Muistaakseni lukemisesta perittiin muutamia kymmeniä pennejä lukijaa kohtaa. Meidän silloisten lasten lapset pääsivät hieman samaan riemuun uimaleikeissä ja esityksissä. Viimeisiä esityksiä lienee ollut Valehtelijoiden Klubi, Hegulina entinen jääkiekkoilija Juho Peltola.

Ajattelemattomia poikia

Lehtosen tytöt olivat kehuneet tätinsä eli Kortesniemien kesäpaikkaa Hervantajärven etelärannalla. Oli kesäinen päivä aivan viisikymmenluvun alussa. Äitini oli ottanut vapaapäivän ja huikkasi minulle, etten menisi kauas, hän paistaa kohta munakkaan. Ajatus Hervantajärvestä sai minussa 10-12 -vuotiaassa pojassa yliotteen ja ajattelemattomuudessani päätin lähteä käymään Hervannassa tervehtimässä Martta tätiä, jota en oikeastaan tuntenut. Naapurin tytöt olivat vaan niin pätevästi kehuneet. Otin mukaani Mäkisen Reijon joka silloin oli ehkä 6 - 7 vuotias. Taisi olla vähän huterat tiedot Hervannan suunnasta, kun Messukylän kirkolla totesimme, että ei taidetakaan mennä sinne Hervantajärvelle. Reijolle oli helppo myydä ajatus, että mennäänkin kaupunkiin, isän luo kauppaan, saadaan jotain hyvää ja kyydin takaisin. Kun pääsimme Näsilinnankadulle oli kello tietysti niin paljon, että puoti oli pistetty kiinni ja isä lähtenyt kohti maapaikkaa. No- paluumatka yhä kävellen alkoi; Hatanpään, Taatalan, Koivistokylän kautta Lahdesjärvelle ja siitä Särkijärven perukkaan. Kello oli jotain seitsemän - kahdeksan paikkeilla, isä oli nopesti syönyt jotakin ja lähdössä etsintämatkalle muitten lasten antamien epämääräisten vihjeiden perusteella. Helpotus oli suuri kun kateissaolleet ilmestyivät pihalle. Kohta oli kylläkin selkäsauna minulle, retken johtajalle lähellä. Patikkamatkaa tuli reilusti yli 20 kilometriä. Aika hyvä urheilusuoritus.

Kesävieraat huvilalla

Kesään kuuluivat vieraat huvilalla. Vieraita olivat vanhempieni läheiset ystävät, liikeystävät ja oman kaupan henkilökunta jne. Silloin tehtiin kuusipäiväistä viikkoa. Tyypillinen vierailupäivä oli tietysti sunnuntai. Isä yleensä nouti vieraat ainakin Valkaman rannasta. Tavallinen vierailuohjelma alkoi metsäkävelyllä, saunomisella tai uinnilla ennen ruokapöytään siirtymistä. Leikkele- ja kalapöytä , palapaisti ja kahvit olisi kaiketi tyypillisin menu. Sitten nautiskelua kesästä ja järvenrantaoleskelusta.

Särkijärvellä laitureitten pielessä on yleisesti isoja särkiä ja säynäviä joita mökkiläiset syöttävät. Koska kalat olivat ”kesyjä”, oli äitini ehdottomasti kieltänyt onkimisen laiturilta. Armas Vänttinen (Keskon konttorinjohtaja), poikamainen ja määrätietoinen ihminen, oli ainoa, joka uskalsi uhmata tätä kieltoa.

Siihen aikaan ei ollut pikatukkuja niinpä Katven kaupalla oli paljon jälleenmyyjiä asiakkaanaan. Eräs asiakasryhmä oli sotainvaliidien kioskien pitäjät. Sotainvaliidien vierailu on jäänyt erityisesti minun ja varmaan Valkaman lastenkodin lapsien mieleen. Vieraat tulivat Valkaman venerantaan paloautolla - VPK:lla ja sotainvaliideillä oli nimittäin yhteisiä toimihenkilöitä. Sotainvaliideilla oli ainakin Aseman ”nappulakioski”, Teatteritalon kioski ja VPK:n talon kioski eli ”Punainen kukko”. Minuun tuon vierailun muistot poltti näkymä, kun joku vieraista, ilman jalkaproteesiaan, yhdellä jalalla, loikki ensin saunasta rantaan ja sitten pitkin pitkää laituria sen päähän roimauttaen itsensä pää edellä uimasille. Liekö samalla vierailulla mieleeni painuneet kertomukset sotainvaliideista, jolle toiselle rintamaolosuhteissa jouduttiin antamaan väärää verta ja häntä siitä syystä syyhytti valtavasti tai toisesta miehestä, jonka lähelle tuli kranaatti osuen suksinippuun ja yhä silloisina aikoina tuli ihonpintaan hyvin säilyneitä tervattuja tikkuja.

Katven kaupan henkilökunta tai kuten me saottiin ”liikkeen väki” kävi ”Pollarissa” ainakin keväisissä haravoimistalkoissa, mutta myös kesävierailulla. Ainakin keväällä ”menu” oli selvä: Liha-perunasoppa. Ai, että oli maukasta. Salaisuutena taisi olla kunnon lehmänliha, selleri, palsternakka ja hieman enemmän suolaa mitä nykyään sallitaan sekä tietysti raikas ilma ja reipas puuhastelu.

Sekä isän että äidin puolelta vieraili kiitettävästi kesäisin sukulaisia lomillaan. Nämä vieraat olivat muutenkin tervetulleita, mutta kun he useasti osallistuivat erilaisiin rakennustalkoisiin, niin sitä enemmän.

Vanhempieni ystäviä kävi huvilalla paljon. Ainakin Lassen ja Sylvin päiviä ( 8.8. ja 10.8 ) vietettiin. Tällaiset vieraat tulivat tavallisesti jo lauantai-iltana. Silloin saunominen ja ”illan istuminen” olivat pääasiaa ja tietenkin sunnuntailounas seisovasta pöydästä. Miltei joka kesä kävivät kummisetäni ja -tätini, eversti Uljas ”Julle” Honkaniemi ja Aulikki Honkaniemi. Eräältä Honkaniemien vierailulta muistan, kun terrierimme Rulle koetti rullata ikenet veressä siiliä, kertoi Julle, että hänellä oli ollut sodassa karkeakarvainen kettuterrieri viestikoirana. Kun isot saksanpaimenkoirat vasta harkitsivat nousua maihinmenosta kranaatinräjähdyksen jälkeen, terrieri vilisti jo kaukana.

Juhannustulilla

Juhannukseksi tuli aina näitä ystävävieraita. Naapurimme Lehtoset rakensivat laiturinsa kiviarkkujen varaan. Rakentaminen kesti useampia vuosia. Siinä oli oiva juhannuskokon paikka. Molempien huviloitten väki kerääntyi pimenevässä illassa kokolle. Eräs kokolle tulijoista oli Ensimmäisen Apteekin farmaseutti Kasi Niinimäki, joka saapui tulille soutuveneellä. Hän oli viettänyt kesiä Särkijärvellä jo 30 - luvulla. Nyt viiskymmentäluvulla hän oli vuokralla järven puolessa välissä Rautaharkolla. Kasi Niinimäellä oli kaunis lyyrinen sopraano ja kävipä joskus niin, että löytyi miesääni laulamaan duettona ”Jo valkenee kaukainen ranta”


Lasten juhannus

Juhannusyöhön kuuluu juhannustaikojen teko. Niinpä mekin teimme. Lisäjännityksen mystiseen kesäyöhön toi kuulemamme taru, joka väitti, että Lukonlahteen tai vaihtoehtoisesti takana olevaan luonnonlähteeseen oli muinoin upotettu Messukylän kirkon kellot ja, että juhannusyönä aarteen päällä palaisivat aarnivalkeat. Jännä juttu - vahinko vain, että Messukylän kirkon kelloja ei ole kateissa. Mutta on siinä lähteessä jotain ollut. Lähteen takana oli niittyjä ja Suutalan renki oli hevosen kanssa heinässä. Renki käytti hevosen juomassa, mutta pulppuavapohjainen lähde imaisi eläimen niin, ettei se päässyt ylös. Täytyi olla sunnuntai koska isänikin oli paikalla. Kaikki perän miehet lähtivät sinne köysien ja lankkujen kanssa apuun. Lapsia ei sinne tarvittu tielle.


Huvilaelämä ja alkoholi

Niin omissa oloissa kuin vieraitten kanssa ei alkoholilla ollut suurtakaan sijaa huvilalla. Tavallinen tarjottava ja usein myös mukava mökkituliainen oli madeira tai malagaviini. En muista edes ruokajuomana olleen yleensä pöydässä olutta.

Ystävien vierailuissa ja varsinkin juhannuksena varmaan oli runsaampaa tarjoilua, mutta ei niin, että se olisi kovinkaan jäänyt lasten mieleen. Vieraskirjaa lukiessa voi rivien välistä nyt aikuisena lukea, jotain muutakin. Riimien allekirjoittajina esiintyy ehkä kuninkuusravien innoittamina ori Agapeetus ja tamma Suhina sekä jonkun elokuvan mukaan ”Syntinen Jolanda”. Minun äitini oli kuuluisa siitä, että hänellä oli jossain ”jemma” pyhäaamua varten. Joskus sitä etsittiin oikein porukallakin. Nuoruusvuosilta muistan silmissäni näyn kun lievästi nuutunut vierasjoukko istuu puutarhakeinussa ja äitini nousee kellarista kädessään tarjottimellinen viileää Martini Rossoa Nuutajärven kartiolaseissa. Jos joskus harvoin sattui, että koko järvenperän aikuiset olivat aamulla hiljaista porukkaa, apu saattoi tulla Lehtosen laiturilla tarjoillusta makoisasta rusinasopasta.

Pojasta polvi pahenee

Vuonna 1969 keskiolut vapautui ja Katven kaupastakin sai tätä nautintoainetta. Suuri muutos tuli vuonna 1970 kun isäni kuoli. Kaupan pito jo epäajanmukaisessa kiinteistössä Satakunnankatu 30 oli tullut loppuunsa. Minulla oli paikka Keskolle kauppiasoppiin, mutta myös Auran Panimolle. Olut veti ja niinpä aloitin panimouran jota kesti neljännesvuosisadan. Meillä niinkuin muuallakin suomalaisissa juomatavoissa olut yleistyi ja arkipäivästyi.


Eipä silti kyllä sitä väkeviäkin harrastettiin. Eräs kaunis muisto - todellakin - eräältä kesäiseltä helleviikonlopulta. Tulimme, minä, vaimoni, äitini ja ehkä joitakuita muita mökille. Olimme olleet kirkossa jossain iloisessa tapahtumassa; kastetilaisuudessa, häissä tms:ssa, kravatti ja kaulus kiristivät, paita oli selkäänliimatuneena ja housunsaumat hankasivat. Juuri sinä kesänä oli Alkoon tullut uudelleen herätettynä vanha suomalaissuosikki, Karhu -viina eli Mörrö. Meillä oli oman tontin nurkassakin lähde ja täältä ”jääkaapilta” haettu kylmä tuikku kaadettuna oikeisiin snapsilaseihin - ai että oli paikallaan, ennen muita puuhia.

Naapurin Rauni -rouvan 60 -vuotiskekkereissä taisi nuoriso kanssa vähän riehaantua. Saunottiin. Meillä oli lauteilla kaksi ämpäriä: löylyämpäri ja sahtiämpäri. Vaihdettiin saunaa sitä myöten kumpi sauna - meidän vai naapurin - oli lämpimämpi. Seuraavana aamuna yksi sun toinen valitti ”vilustuneensa”.

Eräästä episodista päästiin pelkällä säikähdyksellä. Vävypojat olivat ottaneet siinä päivän kuluessa vähän punssia, kun päättivät lähteä Suolijärvelle uistelemaan. Porukka esteli, mutta kiellot eivät tehonneet. Pojat lastasivat meidän laiturin päässä veneeseen tietysti ensin eväät, sitten uistinvärkit. Soutaja istui jo paikallaan, kun toinen harppasi veneeseen sillä seurauksella, että vene kippasi. Siihen päättyi tämä tyhmä retki. Kun lapset olivat sukeltaneet uistimet uimapaikan pohjasta rauha palasi tienoolle.

Ruuan valmistus paahtamalla

Nykyisinhän mökkielämään kuuluu itsestään selvyytenä grillaaminen. Ei siitä kuitenkaan kauaakaan ole kun tämä esi-isien ruuanvalmistus oli unohduksissa. Linkosuo Oy:n johtaja Jussi Linkosuo oli paljon maailmaa nähnyt idearikas yrittäjä. Matkoilta oli USA:sta mieleen jäänyt barbeque eli grillaaminen. Aitolahteen hän aikaansai 60 -luvun loppupuoliskolla kaupallisen vapaa-ajanviettopaikan, Rusthollin, jonka erikoisuutena oli paahtamalla tehty ruoka. Juhannusaluspäivänä Katven kaupan takaovelle peruutti Linkosuon pakettiauto, josta purettiin yllättävää tavaraa: noin 140 cm pitkä ja 40 cm leveä ”tynnyrin puolisko”, jonka päissä oli takorautaiset tangot, joissa koukut varrasta varten, varras, ritilä, neljä sulaa syöttökukkoa, kanisterillinen Saarioisten Herkkukastiketta ja kaksi sadan litran paperisäkkiä hiiliä.

Siitä alkoi grillaaminen Katven huvilalla. Aluksi suosikkina oli nykykielellä ilmaistuna broilerit. Neljä broileria vartaaseen, alle hyvä hiillos, tunti veivaamista, loppuajasta voitelut Herkkukastikkeella. Myös kokonainen porsaan kylkirivi oli suosittua. Kyljyksien kanssa oli vaikeuksia koska voimakas hillos sai rasvatipat syttymään. Siinä tarvittiin äidin pyykinkostutuspulloa sammuttamaan liekit. Tavaksi tuli jäädä istuskelemaan grillille pitäen oksilla pikkutulia ja parantamaan maailmaa. Olutta kului joskus niin hulvattomasti, että useimmin kuin kerran toin nuotion valopiirin ulkopuolelle ykkösolutkorin. Täydestä meni - etenkin Bockin I, joka oli vahvemmin humaloitua.

Kuten aiemmin mainitsin meillä on nykyään saunankiukaana kertalämmitteinen ”Aito -kiuas”. Se käy myös ruuanvalmistamiseen. Kun kiuas on lämmitetty hyvin niin saunomisen jälkeen illasta työnnetään tulipesään esimerkiksí karjalanpaisti. Seuraavana päivänä puolistapäivin se on syötävänkuumaa ja aivan kypsäksi hautuneena.

Särkijärvi ja Särkijärven vesi


Särkijärvi on erikoinen järvi. Pituutta sillä on vajaat neljä kilometriä ja leveyttä pääosin noin viisisataametriä. Syvimmillään järvi on noin 30 metriä, mutta matalikkojakin löytyy. Suunnitellun sillan kohdalla on keskellä noin 18 metriä. Järveen ei laske muita järviä. Vetensä se saa pohjasta pulppuamalla ja järven laajalta valuma-alueelta pieniä puroja varten. Veden vaihtumisen täytyy kestää kymmeniä vuosia, koska laskuoja Suolijärveen on matala. Kun olimme tulleet Särkijärvelle isäni tutkitutti kaupungin elintarvikelaboratoriossa oman kaivomme ja lähteemme veden lisäksi järviveden. Se sai arvostelun: ”Kelpaa talousvedeksi, suositellaan keittämistä”


Vaikka nyt tehdyissä Vuores -selvityksissä Särkijärven veden laatu mainitaan hyväksi ellei erinomaiseksi, on vesi selvästi rehevöitynyt. Vesikasvien lisääntymiselle on moottorivene-liikenteen loppuminen ja silloisten uimarien vähentyminen kotirannasta osaselitys. Vesi on selvästi sameampaa ja katiskat limaantuvat entistä nopeammin. Muuten - rannan hiekka ei ole koskaan ollut valkoisempaa kuin silloin kun Aleksanterin kansakoulun liki 40 - päinen luokkani oli eräänä intiaanikesän päivänä pulikoinut siinä.

Järven rehevöityminen johtunee pääosin siitä, että ympäröivät metsät ja suot ovat merkittävästi pienempiä ja puistomaisia, Hervanta on asvaltoitu. Metsästä tulee sadevesien mukana paljon humusta järveen. Rankkasateen jälkeen meidän on pian nostettava saunavedet, sillä parin tunnin kuluttua rantavesi on sameana. Kesällä 1999 oli Hervannan vesitornissa ylivuoto. Vesi tuli purona Särkijärveen asti.

Särkijärven kalasto

Minä en ole ikinä saanut hyvin kalaa Särkijärvestä. Suurin syy lienee järven eriomaisessa pohjanmuodostuksessa. Pitää tietä mistä, milloin ja millä kalaa saa. Väitän kuitenkin, että järven rehevöityminen on lisännyt järven kalamäärää. Ainakin pikkukalaparvet ovat rannallamme jatkuvasti, ennen ne olivat erikoisihmeenä. Järveen on lisäksi istutettu vuosien mittaan paljon kaloja. Istutuksista kuha ei kait onnistunut. Siikaa kuitenkin on nyt jonkinverran. Uutuus kala: toutain, on arvoitus. Järvessä on myös jonkinmoinen muikkukanta, ahventa ja haukea lienee hyvinkin. Ennen sotia järvessä oli hyvä rapukanta. Sitten tuli rutto ja vei kaikki. Rapuistutuksia eivät kalaviranomaiset ole sallineet - täplärapuistutukset ylläpitäisivät ruttoa ja levittäisivät sitä jatkuvasti koko Moisionjoenvesistöön.

Kuikat

Väitetään, että Särkijärvi on eräs maan parhaista kuikkajärvistä. Järven rannoilla pesii kolme kuikkapariskuntaa. Valitettavasti pesinnän aikainen häirintä on aiheuttanut sen, että kuikka on paennut pesältään ja sitten varis on tehnyt tuhonsa. Kuikka on pitkäikäinen, mutta poikasia sillä on vuosittain vain useimmin yksi. Silta Särkijärven ylitse vie kuikan järveltä taatusti. Nyt voi vielä elokuun lopussa, kun kuikat kokoontuvat muiltakin järviltä, nähdä yli 10 päisen kuikkalaivasto kalastavan rintamana. Upea lintu ! Tammerkosken pullasorsat pesivät järvenpiirissä ja tuovat jo valmiiksi kesyt poikasensa laiturien tuntumaan. Haapana, telkkä, tukkakoskelo sekä rantasipi ovat myös mökkiläisten ihasteltavina. Silta hävittäisi järven linnustosta selkälokin.

Käärmeet

Kyykäärme kuuluu Särkijärvenpään eläimistöön. Tämän tulisi Hallilan, Hervannan ja muiden alueiden koiranulkoiluttajien ja lapsiperheiden muistaa. ”Varma” kyypaikka on linjan ja Lukonlahdentien risteysalue. Hervanta oli ennen rakentamista käärmeseutua.

Kesällä 1999 oli naapurissa Lehtosen väellä nopea herääminen hiljaisesta kesäaamusta kovaan arkipäivään. Vanhempi rouva tossutteli kohti keittiötä ja avasi oven. Säikähdys oli molemminpuolinen - nimittäin lattialla lötköttävän kyyn, että aamukahvinkeittäjän. Ovi lensi paukahtaen kiinni. Alkukauhistuksen hieman lievennyttyä keittiö tutkittiin apuvoimin joka nurkasta ja loukosta, mutta käärmettä ei enää näkynyt. Tunne kutsumattomasta vieraasta on kuitenkin yhä mielessä

Minäkin koitin olla apuna. Soitin Korkeasaaren eläintarhaan, kyselläkseni miten keittiössä mahdollisesti lymyävä käärme saataisiin houkuteltua esille. Asiantuntija totesi sen olevan vaikeata. Ruualla otusta voisi houkutella, jos se sattuisi olemaan nälissään ja tiedettäisiin onko se erikoistunut hiiriin, sisiliskoihin tai mahdollisesti sammakoihin. Minulla oli muistissa vanha keino saada käärme pulloon, jossa on maitoa - oli kuulemma näitä ympärimaailmaa kerrottavia taruja. Suomalaisessa tarustossa on kertomuksia, miten käärmeet yöllä luikertelevat pelloilla juodakseen maitoa suoraan lehmän utareista. Lopetellessamme puhelua asiantuntija toivoi, että jos käärme löydettäisiin vielä sisältä se siirrettäisiin elävänä yli kilometrin päähän. Nahkarukkaset olisivat hyvät apuvälineet, muttei näppylähansikkaat aivan. Korviini jäi soimaan kommentti siihen, että kun käärme oli ruskea ja pullea, että se oli varmaan naaras joka, oli tullut synnyttämään ja ongelma olisi vähän hankalampi, jos . . .


Muu luonto


Särkijärven koillispää on karua kuusimetsää, kosteikkoja ja umpeenkasvaneita niittyjä. Kuvaavaa on, että nokkonen tuli tontillemme vasta 1970 tien mukana, eikä se ole parkkipaikalta mihinkään levinnyt. Myös leskenlehti esiintyy vain parkkipaikalla. Eri kasveja ajatellessani omasta pihastapiiristä mieleeni tulee sinivuokko, kurjenpolvi, hiirenvirna, vanamo, ketunleipä, angervo, rohtovirmajuuri, suo-ohdake, suo- ja metsäorvokki, poimulehti, talvikki, kevätpiippo, keväinen linninsilmä, rentukka, kielo, sudenmarja, vadelma, ahomansikka noin sikinsokin lueteltuna. Pihapiirin linnut ovat niitä tavallisia talitiaisia, västäräkkejä, peippoja ja kirjosieppoja. Rastaita on kaikkia sortteja, joista mustarastas on tulokas näiden viidenkymmenen vuoden ajalta. Sinitiainen on kanssa yleistynyt. Pyrstötiainenkin on nähty. Varikset ovat kaupungin lähetessä lisääntyneet. Tavallisia lintuja ovat harakka ja närhi. Palokärki ja tikat ovat jokapäiväinen näky. Kesäiltaisin kuulee taivaanvuohen päristävän lentokiekallaan sekä sepelkyyhkyn kujertavan. Keväisin sepelkyyhkyt käyvät lintulaudan alla auringonkukansiemenillä. Pyitä näkee määrätyillä paikoilla useasti. Harvinaisimpia havaitsemiani lintuja ovat puukiipijä, leppälintu ja punarinta

Kesäiltaisia lentäjiä ovat myös lepakot vedenpinnan tai nurmikentän yllä. Pääskysiä näkee vain järven päällä korkeuksissa, pesivinä ei meidän päässä ollenkaan.

Oravia on pihapiirissä, mutta liito-oravan olen pihallamme nähnyt vain kerran ja siitäkin on jo kauan.

Hirviä yöpyy takamaastossa useasti ja kauriisenkin voi hiljaisina aamuntunteina törmätä. Kerrotaan, että supikoira majaisi läheisessä louhikossa, mutta ei ole kohdattu. Kettuja en ole nähnyt sitten Hervannan kaatopaikan sulkemisen. Paha peto, villiintynyt minkki, on Särkijärven rannoilla, mutta ei tiemmä vielä kovin lukuisana.

Särkijärven yhdistys

Särkijärven yhdistys ry on perustettu jo noin 50 vuotta sitten. Se syntyi varmaan aivan käytännön tarpeista, kuten Valkamanpään parkkialueen ja tien asioissa. Yhdistys nukahti kunnes Messukylän kalastusalueen puheenjohtaja Juhani Korkeila kutsui tolppailmoituksella väen kokoon vuonna 1970.

Nyt tuli pääasioiksi vesiensuojeluasiat ja yleinen viihtyvyys järven rannoilla. Yhdistys on ollut mukana moottoriveneilyn lopettamisessa järvellä, Samoin mökkiläiset vapaaehtoisesti lopettivat pyykin- ja mattojen pesemisen järvessä. Yhdistys on tehnyt neuvonta- ja tarkastuskierroksia koskien mm. saunavesien imeyttämistä maahan, kompostointia ja puuseita. Perinteinä on ollut toukokuiset vapaitten rantojen siivoustalkoot. Tällöin on siivottu kaupungin omistamat yleiset rannat muovi-, styroksi-, lasi- ym-roinasta.

Vuoreksen suunnittelu Särkijärven siltoineen ja valtavine asukasmassoineen on aktivoinut yhdistyksen toiminnan hyvin vireäksi. Yhdistys vastustaa ehdottomasti Särkijärven siltaa ja koittaa saada aikaan sen, että kaupungin kaakkoisreunaan jää mahdollisimman iso, luonnonmukainen virkistysalue puhtaine vesistöineen. Yhdistykseen kuuluu noin 60 mökkikuntaa sekä lisäksi kannattajajäseniä.

Vuodet 1972 - 1994

Työni vei perheeni Pohjois-Suomeen yli 20 vuodeksi. Elämiseen Särkijärven rannoilla jäi vain loma-ajat. Töissäni panimon myyntipäällikkönä sain tavata ihmisiä aivan liian kanssa. Niinpä ei meillä kovasti vieraita vastaanotettu lomalla. Tärkeintä oli luonnosta nauttiminen, saunominen ja uiminen, istuminen kaivonkannella, laiturinpäässä ja iltagrillillä raikas olutpullo käden ulottuvilla.. Erään kesäloman päätteeksi siskoni selvensi minulle: lomalla voi levätä ja rentoutua, mutta minusta tuntuu, että te olette vaan rentoutuneet.

Siskoni ja äitini asuivat kokoajan Tampereella ja käyttivät mökkiä kohtalaisen paljon. Hyvät yhteydet kaupunkiin ja kaupunkiasumisen mukavuudet sisävessoineen ja juoksevine vesineen saivat aikaan sen, että he eivät kovin paljoa yöpyneet ” maalla ”. Äitini kuoli 1987. Alkuperäisistä Lukonlahden mökkiläisistä jäljellä on enää Rauni Lehtonen ja Suoma Mäkinen. Kaikki järven koillispään mökit on aktiivisessa käytössä, toisella polvella tai muilla omistajilla.

Tämä päivä


Mökkien käyttö on sitten alkuaikojen muuttunut. Nyt käydään niillä useimmin, mutta viivytään lyhyempiä aikoja. Muutamia vakituisia asuntoja on Särkijärvellä, mutta pääosin mökit eivät ole talvilämpöisiä, eivätkä siten kakkosasuntoina.

Itse jäin pois työelämästä vuoden 1995 loppupuolella. Muutimme takaisin Tampereelle. Ennen asuimme aina kosken länsipuolella. Nyt oli osoite selvä: Hervantaan. Mökkimatka Torniosta oli 630 kilometriä - nyt se on autolla Hallilan kautta neljä ja kävellen suoraan kaksi kilometriä. Olen viiden vuoden aikana muutaman kerran jo kävellyt.

Kesät tietysti asumme mökillä - nykyisinhän ne ovat mökkejä, ei huviloita. ” Aito -kiukaan ” lämmittäminen, vihtojen teko ja häkälöylyjen heitto vie tuumasta toimeen kolmisentuntia eli ei sitä viitsi aina kahdelle hengelle tehdä. Jos maalle tulee joku maailmalla olevista tyttäristämme silloin olemme ehdottomasti siellä. Huonoilla ilmoilla ja ukkosilla tulee kyllä nykyään aivan liian helposti lähdettyä kaupunkikodin mukavuuksien pariin. Tekosyyksi käy, ettei TV -lähetyssignaali taivu järven päähän osoitti antenni sitten Pyynikille tai Teiskoon. Kännykän kenttä on myös mitätön - niin maalla sitä ollaan.

Talvella käymme mökillä periaatteessa joka päivä ellei sää tai keli sitä estä. Saa perheen suursnautseri vähän riehua.

Särkijärven alue virkistysalueena

Kaupunkiasutus on lähentynyt Särkijärveä. Asiassa on paljon hyviäkin puolia. Alueen polut ja talvella ladut sekä järvi tai sen jää ovat vilkkaassa virkistyskäytössä. Koirankuljettajien reitti kulkee luvallamme tonttimme reunaa leikaten ja pilkkimiehet huomaavat aina, jos jotain epätavallista mökeillä esiintyy. Kaikki tämä haittaa hämärämiehiä ja ilkivallantekijöitä.

On mukavaa esimerkiksi pääsiäisenpyhinä nähdä Särkijärven jäällä päivänmittaan satamäärin hiihtäjiä, pilkkijöitä, koirankuljettajia, pulkanvetäjiä ja auringonottajia lataamassa akkujaaan.

Näissä metsissä ei ole liiemmin marjoja, mitä nyt vadelmia linjalla ja niittyjen reunoissa. Sieniä sen sijaan on runsaastikin. On hyvä, että maahanmuuttajatkin ovat löytäneet nämä antimet. Paljon suhisee venäjänkielen s:t polkujen varsilla tai vastaantulijalla on aasialaiset piirteet.

Olen varma, että tulevat vuoreslaisetkin haluavat säilyttää tämän laajan luontoalueen mahdollisimman alkuperäisenä.


Synkkä tulevaisuus

Kaupungin johto on päättänyt, että Vuores rakennetaan mahdollisimman suurena ja Särkijärven yli rakennetaan silta. Luonto saastuu ja köyhtyy. Samoin on kaupungilla päätetty, että mökkiläiset häädetään pois rannoilta. Särkijärven koillispää kuuluu kantakaupungin yleiskaavaan ja kaavassa nykyiset mökkitontit lakkaavat olemasta rakennuspaikkoja. Alueella olevia mökkejä saa kunnostaa, mutta uusia ei saa rakentaa edes tuhoutuneen tilalle. Vuoreksen suunnittelualueeseen kuluva loput Särkijärvestä seuraa aikanaan perässä.

Hoidettujen ympäristöjen ja mökkien ränsistyminen on jo alkanut. Mökkiläisten valvovasilmä väistyy ja rannat pyhitetään pajupuskille, ryypiskelylle, pullojen särkemiselle ja kaikenmoiselle ilkivallalle.


©2018 Särkijärven yhdistys ry - suntuubi.com